Kypros Pähkinänkuoressa

Euroopan unionin jäsenyys Kyproksen tasavallasta tuli Euroopan unionin täysjäsen 1. toukokuuta 2004. EU:hun liittyminen oli Kyprokselle luonnollinen valinta, johon vaikuttivat maan kulttuuri, sivistys, historia, eurooppalainen asenne ja demokratian, vapauden ja oikeuden periaatteiden noudattaminen. EU:n lakeja ja määräyksiä (”acquis communautaire”) ei sovelleta Turkin miehittämillä alueilla, ennen kuin maan miehitykseen ja pakkojakautumiseen löytyy ratkaisu. Sillä välin hallitus on yhdessä Euroopan komission kanssa pyrkinyt helpottamaan näiden kahden yhteisön välistä taloudellista kanssakäymistä ja parantamaan kyproksenturkkilaisten elämänlaatua. Kypros hyötyy EU-jäsenyydestä suuresti, mutta sillä on myös paljon annettavaa. Kypros sijaitsee Euroopan, Lähi-idän, Pohjois-Afrikan ja Aasian risteyskohdassa, joten sen merkitys alueellisena liiketoimintakeskuksena ja kansainvälisen viestinnän ja liikenteen solmukohtana kasvaa koko ajan. Modernin infrastruktuurinsa, vakaan oikeusjärjestelmänsä, verokannustimiensa, alhaisen rikollisuutensa ja korkeasti koulutetun työvoimansa ansiosta Kypros on monien eurooppalaisten ja muiden kansainvälisten yhtiöiden ykkösvalinta toiminta-alueekseen. EU:hun liittymisen jälkeen Kypros on toteuttanut merkittäviä rakenteellisia uudistuksia, jotka ovat muuttaneet maan talouselämää. Kaupankäyntiä ja korkokantaa on vapautettu, ja hintasäännöstely ja sijoitusrajoitukset on poistettu. Merkittävien infrastruktuuriprojektien rakennus ja käyttö on rahoitettu yksityisillä sijoituksilla, ja monopolit on purettu. EU-jäsenyys on luonut poliittisen ilmapiirin, jolla on positiivinen vaikutus pyrkimyksiin Kyproksen jakautumisen ratkaisemiseksi ja kansan ja talouden yhdistämiseksi. Kypros toimi ensimmäistä kertaa Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajamaana vuoden 2012 heinäkuusta joulukuuhun. Tuona aikana päästiin sopuun yhtenäispatentista ja yhteisestä valvontamekanismista, käynnistettiin neuvottelut vapaakauppasopimuksesta Japanin kanssa, ja vastaavat neuvottelut Singaporen kanssa saatettiin päätökseensä. Myös monivuotisen rahoituskehyksen ja yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän suhteen otettiin merkittäviä edistysaskelia. 8

RkJQdWJsaXNoZXIy MzU4MTg0